Varoitan heti alkuun, että tarinalla on sitten pituutta silleen riittävästi, päivitystahdin oltua mitä sattuu. Vuosikin on ehtinyt tässä välissä vaihtua, mutta palataan vielä vuoden 2009 viimeisiin kuukausiin.

Lokakuu

Lokakuun lopulla jokunen reipas ystävä osallistui ipo-kokeeseen, kuka milläkin treenimäärällä , mutta siitä huolimatta tuloksekkaasti. Hyvä te kaikki! Opittuani muiden päivityksiin viittaamisen, ohjaan nyt tarkempaa infoa haluavat tänne.

Kokeista selvittyä juhlistettiin Millan MM-hopeaa kunnon glitter-bileillä, jonka kimalle-jämät sai häipymään vasta joulun tienoilla. Kiitos Millalle & Jarille loistavista tarjoiluista ja koko katraalle ihan vaan kaikesta. Lisää infoa kaipaavat suunnistavat jälleen toiseen osoitteeseen.  Samaisena lokakuisena viikonloppuna Mali astutettiin Dragolla ja jäätiin odottelemaan saiko nuoripari aikaan muuta kuin komean sarjan esileikin muodossa heitettyjä kolmois-salkoweja.

Tsekki-banneri

Kimaltavaa porukkaa

Alkamassa The Puhe

 

Marraskuu

Marraskuun puolivälissä koitti sitten perinteisen Mannus-leirin aika eikä tätä tapahtumaa vaan voi ohittaa ilman raportointia. Vaikka mitään sen kummempaa me ei tälläkään kertaa tehty...

Tuttu ja turvallinen leiripaikka, Luomen koulu, kutsui jälleen perjantai-iltana. "Pienen" tavaramäärän purkamisen ja pikaisen saunomisen jälkeen suunnistettiin Tiinan kanssa suljettujen ovien taakse suunnittelemaan ja käymään lävitse lauantai-iltana edessä olevan spektaakkelin koreografiaa. Kuviokellunta-harjoitukset saatiin päätökseen kahden pintaan ja sitten olikin jo kiire treffeille Nukku-Matin kanssa.

Lauantai-aamu valkeni jälleen liian varhain, mutta eihän se auttanut kuin kömpiä pystyyn rentouttavien yöunien jäljiltä. Olisi muuten tosi hauska tietää, kuinka paljon vaivaa on pitänyt nähdä, jotta todennäköisesti kaikki Suomen huonoimmat sängyt on saatu kerättyä samaan paikkaan? Tai sitten kärsin vain prinsessa-syndroomasta, vaikka en kyllä bongannut yhtään hernettä sängystä.

Dragon lauantain treenit oli kaksijakoiset. Tottiksessa etsittiin lääkettä rakentamalleni painamis-ongelmalle ja kuinkas ollakaan, sellainen alkoi löytyä. Kiitos Marko & Amma. Tuosta lähtien olenkin kuunnellut vain reggaeta ja koettanut löytää sisäisen rento-reginani. Puruista ei sitten olekaan paljoa sanottavaa. Olen harvoin tyytyväinen (ja maalimies & puolikkaan haltija vielä harvemmin  ), mutta nyt oli pakko todeta treenin menneen putkeen. Vaikka jälleen kerran tultiin tauolta.  Tarkemmin ajatellen, taidettiin olla koko vuosi enemmän tauolla kuin treenissä purujen osalta.   Onpahan vara kiristää tahtia, jos tarvetta ilmenee.

Yhtään ainoaa kuvaa treeneistä ei tietenkään ole. Kamera oli matkassa, mutta se oli parkissa kassissaan koko viikonlopun ajan. Kaikkea kun ei vaan voi muistaa...

Lopulta koitti ilta ja leirin tylsin osuus yhteisen ohjelmallisen illanvieton muodossa. Ensimmäiseksi piti porukan kamppeet pistää kuntoon, joten joka iikalle päälle Team Manouman - huppari. Selässä tietenkin painettuna koirankoulutuksen ykkösperiaate: "Jos ei vielä osaa - niin NYT oppii." ja tyyliin sopivasti lempeä ilmeinen naama.

Asiallinen luokkakuva 

Luokkakuvien oton jälkeen Johanna aloitti virallisen osuuden palkitsemalla vuoden varrella ansioituneita, joita olikin nyt melkoinen joukko. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, muistettiin Millaa Tsekin MM-hopeasta parilla taululla.

 

Tämän jälkeen oli Tinskin ja minun vuoro, valitettavasti, ottaa lava haltuun. Tähän väliin on pakko heittää pieni disclaimeri. Minulla ei tälläkään kertaa ole osaa eikä arpaa alkuperäisen idean syntymiseen ja kieltäydyn kaikesta vastuusta tai mahdollisista korvausvaatimuksista shown aiheuttamista henkisistä traumoista. / disclaimeri päättyy.

Tinskillä oli alunperin Kuningasidea vuosi 2009 powerpoint-esityksestä, jota pienesti selostettaisiin samalla kun diat pyörivät. Siitä se ajatus sitten lähti.... ja ihan vähän kasvoi. Miran & Jounin biisi-tehtaasta tilattiin pari teemaan sopivaa sanoitusta ja jälleen saatiin täydellinen toimitus. 

Meidän asusteet piti tietysti saada myös kuntoon ja päädyimme tyylikkääseen yhdistelmään punainen paita - moken haalarit - korkkarit ja pisteenä i:n päälle, kukkahattu. Näillä kamppeilla olisi päässyt Muodin Huipulle finaalin että heilahtaa. Ai niin, oli meillä pamputkin, että saatiin tehtyä kunnon kuormitusvaiheet.  Manouman Hang-around prospektille (vai mikä se titteli oikein oli? ) oli annettu tarkat ohjeet musiikin ja dia-shown pyörittämisestä, joten eikun menoksi!

Ja sitten törmättiinkin pääedellä ensimmäiseen tekniseen ongelmaan.  Entreémme oli määrä tapahtua takaoven kautta ja joku kutale oli pistänyt sen lukkoon. ARGH!   Pienehkön säätämisen jälkeen pulmamme huomattiin huoltojoukoissa ja pääsimme sisälle. Popit uudelleen päälle ja sika-upeen-mega-fantsu setti käyntiin. Onneksi oltiin treenattu koreagrafiat huolella, että tiedettiin varmasti ketä luultiin olevamme.     Jotain pieniä tahtirikkoja saattoi olla, mutta takuuvarmasti Suomen Sydämellisin Kuoro esilaulajansa Paksun Jounin johdolla paikkasi täydellisesti meidän puutteet.

 

Releet kunnossa

 

Lopuksi palkitsimme Johannan & Janin uniikki-tauluilla ja tarpeellisilla lahjakorteilla. Toinen oli selvästi hoidon tarpeessa ja toinen kaipasi päivitystä nappis-osastolla.

 

Koeta sitten ottaa näitä tyyppejä vakavasti.

Kimpassa aina kivempaa!

 

Toivomme vilpittömästi, että kumpikin jaksaa meitä taas vuoden eteenpäin.  Ryhmähalailun jälkeen meidän olikin aika nostaa Tiinan kanssa kytkintä ja päästää pukki areenalle.

 

Kiitos ja anteeksi

 

Uskon oheisten kuvien kertovan kaiken oleellisen The JouluMuoriPukin puuhista.  

 

Ensivaikutelma ennen kaikkea

Risto pääsi polvelle

ja Marko kanssa

Viimeisen köröteltävän, Hunks-Jampen, istahdettua Pukin polvelle rävähti käyntiin illan yllätys keikka. Suonpään Hunksit oli toki buukattu jo BH-viikonlopun jälkeen esiintymään leirille, mutta tällaiseen settiin ei Pukki eikä VIP-esityksen tilaaja ollut valmistautunut.  Jälleen kerran kuvat kertovat enemmän kuin sanat, olkaa hyvä. Piiskakin soi ihan kivasti. Jere ei vielä perjantai-iltana tiennyt lauantaina osaavansa paukuttaa piiskaa, mutta kummasti vain oppi.  

 

Mihis se pukki katosi?

Mattilan siskokset vipissä

Ja läpsystä vaihto

Valitettavasti kuulimme pian leirin jälkeen Hunks-duon vetäytyneen telakalle huolimatta kiittävästä yleisöpalautteesta ja hyvästä keikkamyynnistä.    Come backia odotellessa...

 

Ari & Jouni veivaa

Jani ja Jampe vissiin salsaavat

Pukin selvittyä seuraavaan osoitteeseen, loppuilta sujui varsin leppoisasti tanssahtelun merkeissä. Juu, aivan oikein. Leiri ilman Singstaria! Mikä tosin johtui ensisijaisesti enimmäkseen eräästä matkasta jääneestä virtapiuhasta kuin yrityksen puutteesta.   Kiitos jälleen kerran kaikille mukana olleille mahtavasta leiristä!

Juuri kun leiristä oli selvinnyt, oli taas perjantai ja suuntana Koskenpää sekä Himos-areena. Saunottiin, syötiin ja lähdettiin katsastamaan Kolmas Nainen. Pienen ja lyhytkestoisen mutkan kautta palauduttiin yöllä Vekkulantielle ja sammuttiin samantien hauskan illan jäljiltä. Tiedän toistavani itseäni, mutta kiitos taas kerran koko katraalle.

Marraskuun lopulla Mali kävi ultrassa ja masusta löytyi elämää!

Joulukuu

Joulukuussa olikin sitten ohjelmaa ihan riittävästi. Kuun puolivälissä reipas muuttotalkoo-porukka, Antti, Janika, Jarmo, Tiina & Risto, auttoivat siirtämään vaatimattoman majani uuteen osoitteeseen. Iso Kiitos teille kaikille avusta, homma sujui paitsi tehokkaasti niin myös mukavasti. Harvemmin on tullut muuton yhteydessä naurettua yhtä paljon.

Tiinalla & Janikalle erityis kiitos keittiö-tarvikkeiden erinomaisen järjestelemättömästä purkamisesta..   En etsinyt kuin 20 minuuttia piparimuotteja ja niitä hakiessani törmäsin pariin juttuun, joita en ihan heti olisi osannut hakea sieltä missä ne olivat. Mutta laatikot saatiin tyhjiksi, joten kiitos murut! Antti kävi vielä seuraavana päivänä virittelemässä koiraportin kuntoon, kiitos siitä. Meikäläinen asentaisi sitä vieläkin. Minä ja porakone kun ei oikein tulla toimeen keskenämme...

Muutama päivä muuton jälkeen pääsin aloittamaan neljän viikon loman, kun sanouduin irti tehtävästäni Onnisella. Uudet haasteet ovat odottamassa tammikuun puolivälistä alkaen. Loma tuli kieltämättä hyvään saumaan, asunnossa on ollut ihan kivasti järjestelemistä ja ihan vaan pari mutkaa on joutunut heittämään erilaisissa sisustusliikkeissä huonekalujen, verhojen ja miljoonan muun tarpeellisen pikku tavaran perässä juostessa. Onpa tässä tullut opiskeltua mm. Ikean huonekalujen kasaamista. Se on muuten paljon helpompaa kuin yleisesti luullaan. Onnistuu hermoja menettämättä vaikka ohjeet puuttuisi.  Tämä on tutkittu juttu.

Torstai 17.12.09 olikin sitten raskaampi päivä.  Vito kävi täydellisissä tutkimuksissa Mevetissä, koska oli jo jonkun aikaa juonut kohtuuttomia määriä, oli normaalia väsyneempi, laihtui vaikka söi normaalia määrää ja karvanlaatu heikkeni. Syy oireilulle löytyi, kasvain eturauhasessa. Lähdin lääkäristä Viton kanssa kovin kaksijakoisissa tunnelmissa. Toisaalta olin helpottunut, että syy Viton oireisiin löytyi mutta samalla tuli aivan valtava suru, sillä tiesin eron hetken olevan lähellä. Viikonlopun käytin täysin Viton kanssa olemiseen ja pitkiin hankilenkkeihin, joista tiesin karvaisen kaverini nauttivan yli kaiken. Tiistaina 22.12.09 sain lopulliset tulokset aamusta ja asia oli sitä myöten harvinaisen selvä. Leikkaushoito ei ollut vaihtoehto Vitolle ja paranemis-ennuste oli toivoton. Saimme ajan iltapäivälle ja tähän astisen elämäni karmein päivä koiranomistajana oli todellisuutta. Viimeiset pallopelit lumessa ja matka Mevetiin alkoi. Jennille kiitos kuvista ja tuesta.

Viimeiset pelit käynnissä

Elämäni Koira nukkui lopulta rauhallisesti syliini hieman ennen viittä iltapäivällä. Vaikka tiesin tekeväni oikein, vaikka tiesin ettei vaihtoehtoja ollut ja vaikka hetkeen oli saanut valmistautua, ei kyyneleiden virtaa tahtonut saada katkaistua.

Sain elää Viton kanssa reilut neljä vuotta ja matkalle mahtui monenlaisia tapahtumia. Vito oli minulle varsinainen koirankoulutuksen ja -pitämisen korkeakoulu, johtuen suuresta epävarmuudestaan vieraita kohtaan ja siihen yhdistettynä riittävä määrä terävyyttä ja muita sopivia aineksia. Tästä johtuen Vitoa ei päästetty missään tilanteessa tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa. Kääntöpuolella oli koira, joka oli niin Mun Koira.  Oman lauman keskellä täysin sosiaalinen, suorastaan solmuun laitettavissa, aina lähellä ja lähdössä mukaan sekä pentujen kanssa pitkähermoinen ja luotettava. Kaikesta haastellisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi, äärimmäisen rakas ja tärkeä eläin.

Mihis te ootte menossa?

Tuumaustuokio Malin kanssa

Toinen ihminen kenet Vito hyväksyi varauksetta oli Antti. En voi kyllin kiittää Anttia kaikesta avusta ja tuesta vuosien varrella Viton kanssa. Kiitos Antti täydestä sydämestäni.

 

Formuloita katsomassa

 

Hold on - I'm coming!

Uskon vahvasti, että kaikella on tarkoituksensa. Viton myötävaikutuksella tapahtui paljon asioita. En ikinä olisi uskonut, että yksi koira voi vaikuttaa ystävyyssuhteiden syntymiseen ja kehittymiseen. Että sieltä rakentuvien tapahtumien myötä erottuu Todelliset Ystävät  niistä, ketkä hakevat vain imagoonsa myönteisesti vaikuttavia ystäviä. Vaikka eihän ne sitten ystäviä edes ole, vaan hyödykkeitä joita käytetään omien tarkoitusperien saavuttamiseen kuhunkin suuntaan sopivilla tarinoilla höystettynä. Mutta meitä on niin valtavan moneen junaan, sitten on ne asemalle jääneet ja kaupan päälle vielä kaikenmaailman Pekat jotka toivottavasti ovat menossa putkaan.

Vitoakin vain nauratti

Teille Ystäville, tiedätte kyllä keitä olette, kiitos kaikesta. Koulutusavusta, uskomisesta, onnistumisista iloitsemisesta, epäonnistumisien taakan jakamisesta ja myötäelämisestä vielä viimeisen matkan aikana. Olette mulle tärkeitä!

Kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja joulukin oli jo ihan ovella. Aaton vietin rauhallisissa tunnelmissa kotona ja joulupäivänä otin suunnaksi Nokian. Jenni oli kutsunut meidät mökkeilemään ja katsomaan keikkaa, jossa esiintyi meidän kaikkien oma idoli; Kamoonnau-Nurminen! Jerelle Iso Käsi ja nöyrä kumarrus. Yllätys Duo Yllätys oli just niin hyvä kuin osattiin odottaa.

 

Keikkaa odotellessa

 

Illan artisti, Kamoonnau-Nurminen

Tapaninpäivänä suoritin siirtymän Koskenpäähän, sillä Malin oli aika mennä laitokselle valmistautumaan pentujen syntymään. Jätin typykäisen Johannan & Janin hellään huomaan ja palasin Dragon kanssa kotiin. Matkalla piti ihan miettiä, koska on viimeksi ollut vain yksi koira ja piti palata vuoteen 2003 saakka. Tämä on vallan kummallinen tilanne, mutta ehkä tästä selvitään.

Tammikuu 2010

Uudenvuoden viettoon suunnattiin (tosi vaikea arvata...) Koskenpäähän. Saunottiin, syötiin, ampuiltiin raketteja, vedettiin Singstaria, pelattiin Otsapokkaa ja nautittiin hyvästä seurasta. Vuosi 2010 alkoi siis hyvissä merkeissä.

Tiukka biljardi-matsi

Hei - raketteja!

Musta lumienkeli

Otsapokka pohdintaa

 

Malin laskettu aika osui heti vuoden alkuun 1.1.10. Astutukset sujuivat kuin elokuvissa, synnytyksen kanssa ei sitten mennyt yhtä hyvin. Lämmöt putosivat perjantai-aamuna ja Prinsessa alkoi perjantain ja lauantain välisenä yönä olla levoton ja aloitti supistukset. Johannan & Janin kanssa pistettiin synnytysvalvomo pystyyn ja tuskallinen odotus sai alkaa. Varhain lauantai-aamuna Malin supistukset loppuivat, hetken seuraamisen jälkeen ne alkoivat uudelleen, mutta Johanna ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tilanteeseen. Supistusten jälleen loputtua, teimme ratkaisun. Koira kyytiin ja suunta Tampereelle päivystävälle klinikalle. Perille päästyämme synnytys näytti jälleen käynnistyneen, mutta ei kuitenkaan edennyt toivotulla tavalla. Otettiin röntgenkuvat ja ultrattiin, jolloin syy ongelmiin löytyi. Synnytyskanavaan oli juuttunut kuollut pentu. Mali lähti samantien leikkaussaliin ja jäimme odottamaan tilanteen etenemistä. Juuttuneen pennun vuoksi menetettiin kolme muutakin pentua. Loppujen lopuksi kotimatkalle lähti Mali ja kuusi pentua, mutta asiat oli päätetty toisin. Kahden ensimmäisen vuorokauden aikana menetettiin vielä kaksi pentua , joten saldoksi on tässä vaiheessa jäänyt neljä pientä rottis-poikaa. Oman säväyksensä tilanteeseen tekee Malin sektio + nisätulehdus, jonka johdosta narttu ei hoida pentuja, sillä se on ollut todella kipeä. Maitoa onneksi tulee hyvin ja pennut ovat päässeet imemään. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli kuitenkin ilmeistä, että hoitamiseen tarvitaan avuksi keinoemo. Pistimme viestit liikkeelle ja jäimme odottamaan vastauksia. Sunnuntai-iltana Malin täti, Kirppu, saapui Ritvan kyyditsemänä paikalle avustamaan pentujen hoidossa.

Kaikkinensa saimme parisen sataa yhteydenottoa, jossa tarjottiin keinoemoa, vastiketta ja auttavia käsipareja. Kiitos kaikille myötäelämisestä ja tuesta, nyt onneksi näyttää ihan hyvältä ja pienet pyöreät pojat jatkavat kasvamistaan.  Pennuilla on tätä kirjoitettaessa ikää kasassa kahdeksan vuorokautta ja mönkimisen määrä lisääntyy koko ajan. Myös Malin vointi on parantunut tasaisesti.

 

Kvartetti maitobaarissa

 

 

Alkurytinä oli jokseenkin raskas, kolmen ensimmäisen päivän jälkeen Vekkulantieltä löytyi useampia laadukkaita zombie-imitaatioita nukkumisen jäätyä todella vähiin. Onneksi Tiina pääsi tulemaan avuksi ja elämä alkoi näyttää kummasti valoisammalta ensimmäisten viiden tunnin unien jälkeen. Jouduttiin Neiti Kasvattajan kanssa toteamaan, että ei ole ihme valvottamisen olevan yksi kidutuksen muodoista. 

Keskiviikkona Jenni suoritti vahdinvaihdon Tinskin kanssa. Perjantaihin mennessä niin ihmisten kuin penneleiden & Malin tilanne oli hyvä ja vakiintunut, joten lähdin illansuussa ajelemaan Dragon kanssa kotia kohden. Omalta osaltani kiitos kaikille pentu-projektissa auttaneille. Varapäälle kiitos puolestani ajattelemisesta, kun oma järki oli väsymyksestä "hieman" jumissa.  Johannalle & Janille isot kiitokset kaikesta ja tsemppiä!

 

Ihmettelijöille tiedoksi, että on tässä välillä koiraakin treenattu kun on ehditty. Jotenkin vain muu elämä asetti pieniä rajoituksia harrastamiseen.  Onneksi tuo koira on aina ollut tauolta hyvä, mutta olisi kai se ihan reilua opettaa sille asioita ennenkuin alkaa kouluttamaan...  Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että panostan asialliseen treenaamiseen tänä vuonna. Niin ja opettelen ohjaamaan jäljellä. Tämä viimeinen kohta tosin edellyttää treeniavuilta pitkää pinnaa, sillä kuten tiedossa on, mä olen niiiii-iiiiin käsi jäljellä.

Terveisin, Anu